Ulkoasuja
Kokoelma ASM-in, virtaan sekä pantomiimi.orgin ulkoasuista. Klikkaamalla kuvia ne aukeavat isompana tähän samaan ikkunaan.
ASM-i
Versio 1: 14/10/07 - 03/12/07
ASM-in ensimmäinen ulkoasu, josta ei tullut yhtään sellainen kuin aluksi piti. Alkuperäiseen ideaani en löytänyt kuvia, joten muutin käsitystäni tulevasta ulkoasusta monta kertaa. Lopulta löysin sopivan kuvan
stock.xchng -nimiseltä sivustolta. Brushin latasin deviantARTista
Versio 2: 03/12/07 - 06/08/08
Olin jo viikkoja sitten kyllästynyt ällöttävän violettiin värimaailmaan ja halusin jotain uutta. Aikaa ja inspiraatiota ei vain meinannut millään löytyä. Viimein marraskuun lopussa löysin muutamia ihania kuvia ja päätin uuden leiskan ajan koittaneen. Vihreä värimaailma rauhoittaa. Kiitos Eerolle navigaatioavussa ja
stock.xchng:lle, josta otin kuvan.
Versio 3: 06/08/08 -->
Vihdoinkin uusi ulkoasu! Olin lopen kyllästynyt yli puoli vuotta olleesee ulkoasuun. Ei vain ollut aikaa tehdä uutta. Alunperin asettelu ja värimaailma olivat täysin erilaisia, mutta monen mutkan kautta päädyin ainakin omasta mielestäni melko rauhalliseen kokonaisuuteen.
Kuva jälleen kerran stock.xchng:sta.
virtaa
Versio 1: 23/09/07 - 29/10/07
Virtaan ensimmäinen ulkoasu. Koska virtaa on blogisivu, kirjoituksia sisältävä sivu, halusin käyttää kuvaa jossa olisi ollut esim. kirje. Kirjeen sijasta löysin kirjan
stock.xchng:sta. Pidän ulkoasun väreistä.
Versio 2: 29/10/07 - 01/01/08
Virtaan toinen ulkoasu. Kyllästytti näääääääin paljon *levittelee käsiään* tuo vanha ulkoasu. Halusin tilalle jotakin mukavan pirteää pimeneviin syysiltoihin. IE raiskaa hauskasti, mutta sellaista se on.
Versio 3: 01/01/08 - 01/09/08
Virtaan kolmas ulkoasu. Uusi vuosi ja uudet kujeet. Vanhakin olisi vielä kelvannut, mutta siihen eivät enää kuukaudet mahtuneet. Sininen on kiva. Brushi täältä.
Versio 4: 01/09/08 -->
Virtaan neljäs ulkoasu. Oli jo aikakin saada uutta ilmettä kahdeksan kuukauden jälkeen :') Syksyn tullessa etsin jotakin syksyistä ja rakastuin kyseiseen kuvaan! Talven kynnyksellä sitten jotain talvisempaa. Kuva stock.xchng:sta.
pantomiimi.org
Versio 1: 17/09/07 - 28/10/07
pantomiimi.orgin ensimmäinen ulkoasu. Halusin ehdottomasti kuvan käsistä. Tietenkään alkuperäisen ideani mukaista kuvaa en saanut mistään käsiini, mutta olen silti tyytyväinen. Värit ovat mielestäni mukavan rauhallisia, tulee mieleen unimaailma.
Kuva stock.xchng:sta.
Versio 2: 28/10/07 - 22/03/08
pantomiimi.orgin toinen ulkoasu. Kyllästyin vanhaan ja oli pakko saada jotain uutta. Tässä tulos.
Brushi täältä.
Versio 3: 22/03/08 - 08/10/08
pantomiimi.orgin kolmas ulkoasu. Yritin kehitellä ASM-ille uutta ulkoasua, mutta kuinkas sitten kävikään. IE raiskaa melko rankalla kädellä.
Kuva, johon rakastuin ensisilmäyksellä, on stock.xchng:sta.
Versio 4: 08/10/08 -->
pantomiimi.orgin neljäs ulkoasu. Ajattelin uuden ilmeen olevan paikallaan, sillä pantomiimi.org täytti huikeat 1 vuotta! Tämä on siis juhlaulkoasu (onko tuo muka sana...).
Kuva jälleen kerran stock.xchng:sta.
Tän sivun rivitys pissii hauskasti.
